Ken Rideoutin tarina on äärimmäisen urheilullisuuden, riippuvuuden ja sitkeyden tarina—ja sellainen, joka voi inspiroida ketä tahansa liikkumaan.

Tavataksesi Ken Rideoutin on tuntea Ken Rideout. Yksinkertaisesti sanottuna hän näyttää kaiken avoimesti. Hän kasvoi työväenluokka-alueella Bostonin ulkopuolella, työskenteli täysipäiväisesti vankilavahtina heti lukion jälkeen ja kamppaili myöhemmin lähes vuosikymmenen opioidiriippuvuuden kanssa. 

Nykyään hän on neljän lapsen isä ja yksi maailman parhaista yli 50-vuotiaista urheilijoista. Hänen omistautumisensa ja johdonmukaisuutensa ovat legendaarisia. Joka aamu hän solmii Reebok-juoksukenkänsä, pukeutuu Reebok-varusteisiin ja lähtee kymmenen mailin lenkille.

Ken on aina ollut urheilija. Hän nyrkkeili lukiossa ja yliopistossa, pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa sekä lenkkeili kunnon ylläpitämiseksi. Kun hän muutti nuorena aikuisena New Yorkiin, hän nyrkkeili klubilla, jotta voisi käyttää kuntosalia treenaamiseen.

Ken juoksi myös paljon, mutta myöntää, ettei tiennyt juoksusta (tai juoksukengistä ja varusteista) mitään—juoksutekniikasta ei mitään. ”Olen kuin tavallinen idiootti, joka juoksee liikaa ja valittaa, että ’minulla on kipua’,” hän sanoo. Kolmekymppisenä polven kipu juoksusta sai hänet ostamaan pyörän. 

Hän ilmestyi pyörälenkille työkavereiden kanssa täysin väärissä varusteissa—hihaton t-paita, ilman kypärää, lippalakki väärinpäin—eikä hän tiennyt mitä teki. Mutta muutaman lenkin jälkeen hän ajatteli: ”Joko nämä kaverit ovat harhaluuloissa omasta tasostaan tai minä olen aika hyvä tässä.” Todennäköisesti se oli jossain keskivaiheilla.

”Lyhyesti sanottuna, ilmoittauduin muutamaan triathloniin,” Ken kertoo. Samoin kuin juoksussa ja pyöräilyssä, hän sanoo, että kun hän katsoo taaksepäin varhaisiin kilpailuihinsa, hänellä ei ollut aavistustakaan mitä teki. ”Huuhdoin jalkani vedestä noustua ennen kuin laitoin pyöräilykengät jalkaan.”

Joten hän asetti itselleen tavoitteita. Lopulta Ken osallistui kolme kertaa maailmanmestaruuskilpailuihin Havaijilla. Harjoitellakseen hän pyöräili 100 mailia ja juoksi sitten 10 mailia. Hänen ystävänsä ja vaimonsa kutsuivat häntä hulluksi, mutta hän sanoo: ”Jos minun pitää kilpailla 112 mailin pyöräilyn ja sitten 26 mailin juoksun, minun on parempi pystyä tekemään tämä satunnaisena lauantaina.”

Ennen kuin Ken ryhtyi triathlonharrastajaksi, hän kamppaili opioidiriippuvuuden kanssa lähes kymmenen vuotta.

Kestävyysurheilu tuli hänen toipumisvälineekseen. ”Se tuli luonnolliseksi masennuslääkkeekseni,” hän sanoo. Kenille juoksijan euforia ei ole kuin huumeista saatava huuma. Hänelle se on valtava onnistumisen ja helpotuksen tunne.

Kestävyysurheilu ei ainoastaan korvannut hänen riippuvuuttaan, vaan opetti hänelle myös vastuun ja säännöllisyyden arvon. Ken juoksee joka päivä – eikä vain siksi, että harjoittelu on hänelle tärkeää, vaan koska se pitää hänet oikealla tiellä. ”Entisenä huumeaddiktina voin kertoa, että aina tuntuu siltä, että yksi päivä [luovuttamista tai helpompaa tietä] voisi olla kauhean tavan alku.”

Hän priorisoi juoksunsa joka päivä viikossa – oli hän sitten kotona, lomalla perheensä kanssa tai työmatkalla. Hänelle on tarkoituksellista asettaa tämä osa itsestään etusijalle, jotta hän voi olla paras versio itsestään kaikilla elämänalueilla.

”MEILLÄ KAIKILLA ON YKSI VASTUU. HALUSITPA SEN TAI ET, SE ON TOTUUS: SINULLA ON YKSI VASTUU ELÄMÄSSÄSI, JA SE ON OMA MIELENTERVEYTESI JA FYYSINEN TERVEYTESI.”

Neljännen lapsensa syntymän jälkeen Kenillä ei enää ollut aikaa triathlonharjoitteluun. Niinpä hän siirsi keskittymisensä juoksuun. 

Hän löysi itselleen oikeat juoksukengät ja varusteet, asetti tavoitteekseen alle kolmen tunnin maratonin ja alkoi parantaa aikojaan – hän juoksi 2:58, 2:45, 2:33. Hän oli jumissa ennätyksessään 2:33 noin kaksi vuotta, sitten juoksi 2:28 Sacramentossa 49-vuotiaana.

Joten, miten hän pysyy nopeampana? ”On olemassa niksi, jota kukaan ei halua kuulla – se on juosta, paljon,” Ken sanoo, ”Kun pudotin ajan 2:58:sta 2:33:een noin kahdeksantoista kuukauden aikana, tein vain joka päivä 10 mailia.”

”EI OLE OIKOTEITÄ. JOS HALUAT OLLA KILPAILUKYKYINEN, VAAN KILPAILEN ITSESI KANSSA, SINUN TÄYTYY JUOSTA PALJON.”

Kun hän sanoo joka ikinen päivä, hän tarkoittaa Joka. Ikinen. Päivä. Olitpa juoksemassa kuuden minuutin mailivauhtia, kymmenen minuutin mailivauhtia, aloittelija tai vaikka vain kävelisit, Ken tietää, että sama tunne on yrittää päästä ovesta ulos. Mutta Ken on kouluttanut aivonsa olemaan ”immuuni ja kova” ajatukselle olla juoksematta. ”En koskaan edes harkitsisi sitä,” hän sanoo. Opetus on, että olitpa sitten vasta aloittamassa juoksurutiiniasi, kokenut mestari tai jossain siltä väliltä, tunne on sama.

”JOKAINEN VOI TEHDÄ MITÄ HALUAA. KYSYMYS ON, OLETKO SINÄ VALMIS TEKEMÄÄN SEN?”

”MINUN TAVALLANI EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE OIKEA TAPA TEHDÄ SITÄ. MUTTA SE ON OIKEA TAPA MINULLE. JOS JÄLJITTELET SITÄ JA SE TOIMII, SE ON MAHTAVAA, JA JOS VOIT TEHDÄ SEN OMALLA TAVALLASI, SEKIN ON MAHTAVAA. TÄRKEINTÄ ON, ETTÄ LÖYDÄT SEN.”